MIKÄ: Ounasjärvi, noin 13 km pitkä itä-länsisuuntainen, kapea järvi
MISSÄ: Hetan kirkonkylän eteläpuolella, Enontekiö
KENELLE: Melojille, veneilijöille, SUP-lautailijoille
KAUANKO: Päiväretkikohde, mahdollisuus myös telttailuun
PALVELUT: Perukanvuoman tulistelupaikka (kuivakäymälä ja polttopuita), Karjalansaaren tulistelupaikka (ei puuhuoltoa), kunnanranta (vesillelaskumahdollisuus ja Hetan kirkonkylän palvelut). Kanootteja, kajakkeja ja SUP-lautoja saa vuokrattua paikallisilta yrittäjiltä (Näkkälän Eräpalvelut, Hetta Huskies).
Ounasjärvi. Jäässä lähes 8 kuukautta vuodesta. Niinpä menin hieman pois tolaltani, kun eräänä toukokuun lopun aamuna pyöräillessäni kylälle katsoin järvelle. Se oli sula! Tästä odotetusta, mutta silti odottamattomasta veden metamorfoosista häkeltyneenä aloin heti suunnittelemaan vesille pääsyä. Tilaisuus siihen koitti seuraavana viikonloppuna.
Aioin korkata vesiurheilukauteni monet kolhut kokeneella kajakillani. Retkeni alkoi Muotkajärven P-paikalta, joka sijaitsee lähellä Enontekiön lentokentän tienristeystä. Rantaan pääsee autolla, ja vedenraja on helposti saavutettavissa liuskaa pitkin.
Muotkajärvi laskee Vajekoskeen. Se on lyhyt ja kapea, korkean veden aikaan vauhdikas ränni. Kuullessani kosken kuohut sydämeni alkoi jyskyttämään nopeammin. Kiinnittäessäni kypärää päähäni mietin, mihin olin taas ryhtymässä. Kevään ensimmäisellä melonnalla suoraan koskeen! Pystyin enää toivomaan parasta ja tarttumaan melasta, joten annoin mennä. Koski oli lyhyt, mutta siinä riitti vauhtia ja vettä. Päästyäni alavirtaan huokasin helpotuksesta, ettei edessäni ollut maannut kaatuneita puunrunkoja. Yhteismetsäntien sillan kohdalla olevan pienen virtapaikan jälkeen edessäni aukeni Ounasjärvi.
Tuulta ei voi nähdä, mutta aallot voi. Edetessäni kohti järvenselkää aallokko yltyi. Tuuli oli puhaltanut lännestä jo monen päivän ajan, ja se sopi minulle oikein hyvin. Saisin meloa myötätuulessa koko matkan ajan. Välillä kajakkini nousi aallon harjalle työntäen minut taas seuraavan päälle. Tunsin surffaavani kuin unessa. Yritin olla nopeampi kuin aallot, mutta ratkaisematta jääneessä oudossa kisailussa oli vaikea sanoa, missä yksi aalto alkaa ja toinen loppuu.
Hylättyjä veneitä, kääntämistä odottavia veneitä. Autot jossain kaukana tiellä. Jäiden rikkoma laituri. Törmäpääskyt. Rannalla seisova nainen vakaana ja tuulessa huojumatta. Rantaan rajautuva vapaus välillämme.
Hetan kylä jäi taakseni. Pysähdyin lounastauolle Karjalansaaren tulistelupaikalla, johon pilven takaa kurkistava aurinko loi säteitään. Lähtiessäni taas liikkeelle huomasin käsivarsieni muuttuneen raskaiksi ja väsyneiksi. Oikeaoppisesti melojan voimantuotanto tapahtuu jaloissa ja keskivartalossa käsien toimiessa ainoastaan voimaa välittävänä vipuvartena. ”Ensi vuonna opin aloittamaan maltillisesti pienillä ja varovaisilla melontaretkillä”, lupasin itselleni tietäen olevani surkea valehtelija.
Itäpäässä Ounasjärvi laskee Periläkoskeen. Koskea pääsee ihastelemaan myös lintuperspektiivistä Mustavaaran yksityistien sillalta. Koski on kapea ja kääntyy voimakkaasti vasemmalle. En muistanut parasta melontalinjaa, muttei se haitannut. Vettä oli niin paljon, että suurin osa kesällä pohjaan kolisevista, ärsyttävistä kivistä oli jäänyt veden alle. Koski kuohui vaahtopäinä ja heitti vettä päälleni. Toistin itselleni koskimelojan kultaista sääntöä: pidä mela vedessä. Selvisin kaatumatta. Olin perillä, Periläjärvellä.
Periläjärvi oli vielä tulvassa. Rantauduin tutun mökin rantaan, vaikka myös Periläjärven kota järven itäpäässä on oiva paikka rantautumiseen. Saatuani maata jalkojeni alle yritin vakuuttaa itselleni olevani tyyni ja kiinnittää huomion raajojen tutinasta muuhun touhuiluun. Kiinnittäessäni kajakkia auton katolle silitin hellästi sen naarmuista pohjaa. Särkevistä käsivarsistani ja jalkojen tutinasta huolimatta toivoin jo, että pääsisimme pian taas yhdessä koskeen.
